Go to content Go to navigation Go to search

Lautanauhat · 18/08/11 13:07 by Sanna Sipilä

Kaksi lautanauhaa
Luin juhannuksena mökillä mummin Kotiliesiä, siinä alkukesän numerossa missä oli käsitöitä oli tosi nätti lehtiköynnöskuvioinen lautanauha (jonka muuten voi myös nähdä suunnittelijan blogissa). Lehden ohjeliite oli kadonnut niin en siitä suoraan saanut ohjetta, mutta vähän googlettamalla totesin että lehtiköynnöksen pitäisi olla kohtuullisen helppo kuvio kunhan lautanauhan kutomisen opettelee.

Lautanauha, jossa valkoisella pohjalla vihreitä ja vaaleanpunaisia kuvioita
Kotona tutkailin asiaa lisää ja päätin tehdä laudat pelikorteista ja lainata Maikki Kariston Lautanauhat-kirjan kirjastosta. Kirjasta löytyikin hyvät ohjeet alkuun pääsemiseen. En välittänyt kirjan harjoitusnauhojen kuvioista, valitsin ekaksi mallikseni niiden sijaan kirjassa mm. loimenluonnin ohjekuvissa käytetyn kuusilautaisen mallin. Langaksi laitoin ohuiden sukkalankojen jämiä. Kuteena käytin moniväristä jämää, jossa oli samoja värejä mutta joka ei koko aikaa ollut reunaloimien värinen, se siis välillä pilkottaa reunasta. Kuvassa on oikealla nauhan oikea puoli ja vasemmalla nurja. Suunnanvaihtoväli olisi voinut olla pitempikin, niin noita kukkamaisia kuvioita olisi tullut enemmän ja vinoneliöitä ja ihmehäkkyröitä vähemmän. Lisäksi suunnanvaihtokohdissa nauha vetää kippuralle, kun ei ollut eri suuntaan kallistuvia reunalautoja. Mutta ekaksi nauhaksi onnistui todella hyvin.

Lautanauha, jossa tummanvihreällä pohjalla kirkkaanvihreä lehtiköynnös
Seuraavaksi kävin lehtiköynnöksen kimppuun. Sen mallin rakentaminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin kuvittelin enkä onnistunut löytämään netistä juuri sopivaa ohjetta. Yllä linkattua Kotilieden nauhan suunnittelijan blogissa olevaa kuvaa tutkimalla ja omalla ajatustyöllä sain kuitenkin jonkinlaisen mallin aikaiseksi. Kokeeksi kudoin sitä pätkän Finlaysonin Merssi-puuvilloista jotka minulle on varmaan äitin tai mummin varastoista kulkeutuneet. Kuvassa taas oikealla nauhan oikea puoli, vasemmalla nurja. Kuteena käytin räikeämmän vihreää, koska sitä minulla on enemmän ja tykkään enemmän tuosta tummasta, kude kun jää melkein kokonaan piiloon kuitenkin. Tässä mallissa parin laudan kääntöjärjestys on eri kuin muiden, lehtimäisen muodon ja köynnöksen aaltoilun saa helposti aikaan kääntämällä 4 kertaa eteen ja 4 taakse, mutta lehtien keskilautoja piti kiertää niin että lehti toisesta päästään kiinnittyy köynnökseen ja toisesta ei mikä vaati tyyppiä 6 eteen, 2 taakse kiertojärjestyksen. Reunoihin tässä jäi ikävän pitkiä lankalenkkejä kun kiertosuunta vaihtui niin usein, mutta en koenauhassa jaksanut alkaa kikkailla enempää niiden kanssa. Jos ihan johonkin käyttöön kudon nauhaa niin täytyy kiertää reunalautoja erikseen, samaan suuntaan niin pitkään kuin saa ennenkuin loimen loppupäähän tulee liikaa kierrettä ja sitten vasta vaihtaa. Kippuralle reunakaan ei vedä, kun laitoin sinne pari vastakkaisiin suuntiin kallistuvaa lautaa.

Lautanauha on tekniikkana kerrassaan nerokas. Mutta en ole vielä oikein keksinyt mihin nauhaa voisin oikeasti käyttää. Lautanauhasta tulee aika paksua verrattuna käytetyn langan paksuuteen, mietin uuden hihnan kutomista läppärilaukkuuni mutta mallinauhani ovat sillä rajalla että ovat liian paksuja toimiakseen vanhan olkahihnan solkien sun muiden kanssa. Tuo Merssi-puuvilla on 3x76 tex joka laskujeni mukaan tekee n. 440m/100g, silmämääräisesti vähän ohuempaa kuin ohut sukkalanka mutta puuvillan tiiviyden takia valmis nauha on pikemminkin vähän paksumpi kuin ohuesta sukkanlangasta kudottu. Helmilangalla voisi saada tarpeeksi ohutta, Rose brand 8 lukee noissa parissa kerässä joita olen kirjontaa varten joskus ostanut, niissä on noin 900m/100g ja ovat silmämääräisestikin ohuempia. Sopivia värejä minulla ei tietenkään satu olemaan, laukku on musta niin hihnan päävärinkin täytyisi olla musta. Tai sitten ompelen jossain vaiheessa koko laukun jos satun innostumaan.

Leveän nauhan kutominen vaatisi myös jonkinlaisen telineen, nyt minulla oli loimen toinen pää solmussa vyöllä ja toinen solmussa jalan ympäri ja tuossa lehtinauhassa oli jo vähän vaikeuksia kääntää lautapakkaa kun loimilangat pyrkivät yhteen kasaan. Siinä taisi olla 18 lautaa ja laukun hihnaan tarvitsisi ainakin tuplat, enemmänkin jos lanka on paljon ohuempaa.

Kommentit

Isin 60-v kaulaliina · 12/08/11 14:09 by Sanna Sipilä

Tummanharmaa kaulaliina
Kun olin neulonut äitille 60v-hartiahuivin ja mummille ja isotädille 80v-huivit niin pitihän sitä isillekin neuloa jotain 60v-lahjaksi. Päädyin kaulaliinaan. Malliksi valikoitui yksinkertaisen tyylikäs Cerus scarf ja langaksi vähän luksuksempi Drops Alpaca. Puikot 4mm, eli ohjeen mukaisesti vähän isommat kuin langan suosituspuikot, mallineule kun vetää kasaan. Langan ohuuden takia lisäsin silmukoita ja kerroksia saadakseni huivista suunnilleen yhtä ison kuin ohjeessa. Tätä oli jokseenkin tylsä neuloa mutta lopputulos on hyvän näköinen ja tuntuinen. Oikea ja nurja puoli ovat sangen erilaisia mutta molemmat näyttää hyvältä. Reunoista olisi tullut vähän epäsiistit mutta virkkasin huivin ympäri vielä kiinteitä silmukoita, niin kaikki reunat näyttävät samalta kuin päättelyreuna. Hyvää kuvaa en meleeratusta tummanharmaasta kappaleesta onnistunut ottamaan, huivi näyttää luonnossa paljon paremmalta kuin kuvassa.

Kommentit [1]

Raitapaita · 09/08/11 18:38 by Sanna Sipilä

Monivärinen raitapaita
Minulle on kertynyt melkoinen määrä pienempiä eriä paksuhkoja mohairlankoja (ja osa mahdollisesti tekokuituisia mohairinkaltaisia), osa on jämiä omista projekteistani ja osan olen saanutkin pienempinä määrinä. Tykästyin syksyn 2001 Vogue Knittingissä olleeseen mohairraitapaitaan, jossa oli paksuja, epäsymmetrisiä raitoja. Päätin siis aikoja sitten tehdä omista jämämohaireistani jotain samantapaista, keväällä ne pääsivät vihdoin (4,5mm) puikoille. Sovelsin aika paljon, ohjeen lanka oli metrimäärästä päätellen paksumpaa kuin omat lankani joten kuvittelin ensin etten pääse lähellekään samaa tiheyttä mutta oikeasti tiheyteni päätyi aika lähelle ohjeen tiheyttä. Pääntien muutin kun tykkään enemmän pyöreistä kuin v-päänteistä. Helmaa purin pari kertaa että sain mallattua raidat sopiviin kohtiin.
Tästä tuli sellainen kuin oli tarkoituskin. Pusero istuu hyvin ja mielestäni raidoituskin onnistui aika hyvin. En tosin enimmäkseen käytä näin monivärisiä vaatteita, mutta eiköhän tällekin käyttöä löydy. Lankoja jäi tietenkin vieläkin jonnin verran, seuraavaksi niistä olisi tarkoitus neuloa myssy ja lapaset (kaksinkertaisena, niin saan värejä sekoitettua keskenään) ja vähän toisentyyppisistä on puikoilla takki, jospa tällä kertaa saisin aikaiseksi sen pihallaistuskelutakin jota aikaisemminkin yritin.

Kommentit

Ympyrähuivi · 08/08/11 09:31 by Sanna Sipilä

Pyöreä vihreänkirjava pitsihuivi
Reissuhuivikin valmistui alkukesästä. Tämän neulomiseen meni melkein vuosi, kun en kotona tätä paljoakaan neulonut. Ohuesta langasta neulottu pitsihuivi on mainio reissuneule, 100g lankaa ei paljoa tilaa vie eikä kassissa paina mutta neulottavaa riittää vaikka kuinka pitkään. Ja kun vielä lanka on ihanan tuntuista ja väristä ja ohje sopivan monimutkainen, ajanvietteeksi riittää lyhyeksi aikaa pelkkä neulekin mutta äänikirjan kanssakin onnistuu.

Vihreänkirjava pyöreä pitsihuivi edestä
Lanka on Yarn Yardin Machair, puikot 3,25mm ja malli Queen Anne's Lace. Puikot olisi saanut olla vähän isommat, en edes tiedä miksi noinkin paljon ohjeen suositusta (5mm) ohuemmat puikot otin. Nyt huivista tuli vähän pienenpuoleinen ja lankaakin jäi 10g, joten olisi se riittänyt vähän löysemmin neulottunakin.

Pyöreä pitsihuivi päässä
Kaunis huivista jokatapauksessa tuli ja saa sen tämänkin kokoisena päälleen kiedottua parillakin eri tavalla. Seuraava reissuhuivi on jo puikoilla, samalla kertaa tilatusta turkoosinsävyisestä Machairista.

Kommentit

Lehtilapaset · 07/08/11 10:49 by Sanna Sipilä

Lapaset, joissa vihreä kasvi valkoisella pohjalla
Huhtikuussa innostuin vielä neulomaan lapasia, sentään keväisissä väreissä. Mallina Bercau, tosin vähän muutettuna kun minun käteeni istuu semmoinen lapanen jossa ennen peukaloa ja peukalon jälkeen on suunnilleen sama määrä silmukoita.

Vihreävalkoisten lapasten kämmenpuoli
Tässä näkyy minun versioni kämmenpuolesta, aloitin samalla määrällä silmukoita kuin ohjeessa on peukalon jälkeen, peilasin ohjeen kämmenen kuvion ja pistin peukalokiilan kämmenen sivuun. 3,5mm puikoilla neuloin Nallesta. Jouduin myös lisäämään yhden lehtirivin jotta sain lapasista tarpeeksi pitkät.
Näistä tuli kivat. Väriyhdistelmä on mukavan raikas.

Kommentit

Indigokukkahuivi · 06/08/11 10:08 by Sanna Sipilä

Tarkempi kuva sinisestä suorakulmaisesta kukkakuvioisesta pitsihuivista
Keväällä pääsi vihdoin puikolle eka indigokurssilla värjäämistäni huivilangoista. Malliksi valikoitui Ulverstone Stole, johon tarvitsi sopivan määrän metrejä ja jonka kukkakuvioon väri sopi hyvin. Neuloin huivin ohjeen mukaisesti 4,5mm puikoilla, olisi ehkä voinut ottaa pikkuisen paksummat puikot sillä nyt en saanut pingotettua huivia ihan ohjeen mukaisiin mittoihin vaan mitoiksi tuli 145x60cm. Leveyttä huivilla on ihan tarpeeksi mutta vähän pidempi se voisi olla, voi olla että pingotan sen joskus uudestaan vähän kapeammaksi ja pidemmäksi.

Sininen suorakulmainen kukkakuvioinen pitsihuivi harteilla
Oikein nätti huivista tuli. Kuvissa väri ei näy ihan oikein, on oikeasti vähän harmaamman, farkumman sininen.

Kommentit

Kehruita · 05/08/11 15:18 by Sanna Sipilä

Rustiikkia harmaankirjavaa lankaa vyyhdillä
Kehruuvuosi alkoi tällä villapellavalla, jonka ostin Tampereen lammasmarkkinoilta. Kehräsin tämän perinnerukillani sekatekniikalla ja kertasin kaksisäikeiseksi. Oli muuten likaista, tuli säiettä pitelevät sormet ihan mustaksi kun vähän aikaa kehräsi. Lanka joutui siis valmistuttuaan kunnon pesuun. Kuivumisen jälkeen lankaa oli 55g, n. 120m. Enpä tiedä mitä tästä voisi tehdä, ihan hauska kokeilu kuitenkin.



Sinivihreäkirjavaa villaa
Villapellavan jälkeen olin todennut aiemmin kehräämäni vihreän superwash-bfl:n sukkakelpoiseksi ja kehräsin tämän toisen itsevärjätyn palluran samaan tapaan.

Sinivihreää säiettä kolmella varastorullalla
Perinnerukilla kehrätty, lyhyellä vedolla tiukanpuoleisella kierteellä.

Sinivihreää lankaa vyyhdeillä
Kertasin kolmisäikeiseksi, rullienloput kaksisäikeiseksi.

Sinivihreää lankaa kerällä
Valmista lankaa 100g, n. 140m sekä pieni nöttönen kaksisäikeistä. Aika kivaa tuli tästäkin sukkalangasta.



Vihreä-violettiläikikäs villaletti
Kolmas sukkalanka pääsi rukille melkeinpä heti edellisen jälkeen. Tällä kertaa jonkun muun värjäämää villaa, jonka ostin kehruuviikonlopusta kanssakehrääjältä.

Kaksi kirjavaa vyyhtiä kolmesäikeistä lankaa
Perinnerukilla, lyhyellä vedolla, ketjukertaus, tiukka kierre.

Sinisävyinen lanka kerillä
Lankaa syntyi tällä kertaa 115g, n. 150m eli vielä vähän paksumpaa kuin edellisellä kerralla. Tästä tuli tosi nättiä.



Vihreäkirjava villaletti
Pesunkestävät villat loppui varastosta joten seuraavaksi piti kehrätä jotain muuta kuin sukkalankaa. Tämäkin jonkun muun värjäämää, vaihdossa saatu.

Ilmavaa ruskeaturkoosivihreää lankaa vyyhdeillä
Vaihteeksi pitkävedolla kehrätty, kaksisäikeinen. 100g, n. 300m. Tästä tullee jossain vaiheessa huivi.



Luonnonkirjavaa lankaa vyyhdeillä
Tykästyin talven Knittyssä Fleece-huiviin, se voisi sopia mukavasti yhteen luonnonmustan huopahattuni ja lampaanväristen kirjoneulesormikkaideni kanssa. Halusin kuitenkin kehrätä siihen langat itse. Tilasin siis lisää luonnonvärisiä karstavilloja Piikulta, kerhuukuituvarastoni olivat muutenkin käymässä jo vähiin. Suurimman osan tästä kehräsin kevään kehruuviikonlopussa. Kehräsin perinnerukillani, pitkällä vedolla, vedin aina kullakin värillä saman määrän kertoja ja sitten vaihdoin. Kertasin kaksisäikeiseksi, jouduin kerratessa säätämään värien kanssa aika paljon kun säikeiden värit meinasivat karata liian kauas toisistaan. Lankaa syntyi 225g, noin 530m. Selvästi paksumpaa kuin ohjeessa, mutta eiköhän siitä hyvä huivi synny silti.



Kaksi vyyhtiä hattaraista pastellinväristä lankaa
Vihdoin sain värttinäprojektinkin valmiiksi, kehräsin tätä ainakin vuoden verran. Kuidusta löytyy kuva tästä postauksesta, ekan kuvan vasemmanpuoleinen letti. Kehräsin tämän yhden cd:n värttinällä lyhyellä vedolla, kertasin kaksisäikeiseksi. On aika löyhäkierteistä ja pöyheytyi kastelusta ihan hattaraksi. 100 grammasta BFL:ää tuli noin 470m lankaa. Projektikiajatuskin on pysynyt samana, neuloin jo ekan kuusikulmion mutta se jäi odottelemaan pingotusta että saan tarkistettua koon ja katsottua neulonko kulmiot tuolla mallilla vai jollain toisella.

Cthulhu-lapaset · 04/04/11 20:40 by Sanna Sipilä

Mustavihreät kirjoneulelapaset, kämmenselässä Cthulhu, kämmenessä lonkeroita
Ravelryn Kaheleissa oli vapaamuotoinen Cthulhu-lapas KAL (knitalong), jotenkin ohje oli aiemmin päässyt livahtamaan ohitseni. Itse en ole Lovecraftiläisen kirjallisuuden ystävä, mutta lapasmalli oli hieno. Pari viikkoa asiaa hauduteltuani keksin kysyä Jussilta haluaisiko se Cthulhu-lapaset ja halusihan se. Langaksi valitsin Novitan 7veikan, kun sitä sattui sopivissa väreissä varastossa olemaan ja laskeskelin että sillä voisi tulla sopivan kokoiset lapaset. Puikot 3,5mm, koska lapasten on hyvä olla tiiviit. Tein malliin vähän muutoksia, omiin käsiini eivät sovi kiilattomat käsineet ollenkaan joten en usko että ne sopivat muillekaan eli kiilat piti lisätä, lisäksi en välittänyt kämmenen shakkiruudukosta enkä pidempään mietittyäni myöskään kämmenen yläosan pikku-Cthulhusta. Piirtelin siis omat kaaviot noihin osiin. Peukalosta jouduin myös tekemään lyhennetyn version, lapasista tuli ohjeen silmukka- ja kerrosmäärillä muuten sopivat mutta peukalo olisi ollut tällä tiheydellä liian pitkä. Laitoin kaavioni jakoon Ravelry-projektiini.

Lapasista tuli niin hienot kuin ajattelinkin. :)

Kommentit

Nyörikämmekkäät · 30/03/11 13:22 by Sanna Sipilä

Keväänvihreät kämmekkäät mustilla suilla ja nyörityksellä
Sain taannoin kanssaneulojalta jämäkerät vihreää ja mustaa Sandnes Garnin Alfaa. Kun etsiskelin ohjetta johon langat riittäisivät osui silmiini Wasabi Peas -kämmekkäiden ohje. En yleensä käytä sisällä kämmekkäitä, mutta joskus jompaakumpaa kättäni särkee (enintään päivän verran kerrallaan) ja silloin lämpö tuntuu auttavan. Tähän asti olen käyttänyt ulkokäyttöön tarkoitettuja kämmekkäitä, mutta voisihan sitä varten olla omatkin kämmekkäät. Nämä on varmasti lämpimät, kun lanka on aikas paksua, pinnasta tosin tuli 7mm puikoilla senverran harvaa että ulkona tuuli menisi läpi.
En lopulta seurannut ohjetta kovinkaan tarkasti, luultavasti tiheyteni heitti puikkovalinnan takia kun kämmenosasta olisi tullut liian iso eikä vihreä lanka olisi edes riittänyt molempiin kämmekkäisiin ohjeen mukaan neulottuna, joten lopulta neuloin kämmekkäät sormista alaspäin, kämmenosassa muutama silmukka vähemmän kuin ohjeessa ja ilman kämmenselän kuviota. Vartta neuloin ohjeen mukaan (paitsi väärään suuntaan) niin pitkään kuin vihreää lankaa riitti. Nyörin tein kertaamalla langan kaksinkertaiseksi, ihan käsin kieputtamalla.
Näistä tuli juuri sellaiset kuin ajattelinkin. :)

Kommentit

Oliivinvihreä palmikkohihatin · 27/03/11 19:51 by Sanna Sipilä

Oliivinvihreä hihatin, jossa kulkee palmikko hihansuusta toiseen
Angorahihattimeni on ihan säpäleinä, ollut jo jonkun aikaa, pitäisi varmaan purkaa se ja neuloa uudestaan vähän kestävämmän langan kanssa. Nopeana välityönä neuloin uuden lämpimän hihattimen paksusta langasta, semmoista aina välillä kotona tarvitsisi, minulla kun voi helposti olla yhtäaikaa käsillä (olkapäistä asti) kylmä ja selällä kuuma. Syksyllä neulotusta paidasta jääneille Freedom wooleille löytyi Ravelry-jonosta sopiva ohjekin, Entrechat. Tosin jo ohjeen jonoon laittaessani tiesin haluavani selkäosasta kapeamman. Kavennus onnistui helposti, kun jätti vaan lisäämättä silmukoita selkää varten ja neuloi aukon ympärille vähän vähemmän joustinta. Hihatin on nyt myös symmetrinen, joten päälle pukiessa ei tarvitse ihmetellä kummin päin se kuuluu. Lisäksi neuloin hiha-osat pyörönä ja säästyin saumojen ompelemiselta, mikä yksisäikeisellä hötöisenpuoleisella langalla tuskin olisi ollut kovin mukavaa puuhaa. Hihattimesta tuli juuri sopivan kokoinen (neuloin koon S mukaan) ja palmikko on nätti.

Kommentit

Edelliset